First Round Oy


cropped-cropped-first-round-logo.jpg                                                                                                                    

FR etusivulle kuva2First Round Oy on yrityskiihdyttämö ja kehitysyhtiö, joka keskittyy 100 % asiakasyritysten liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja kasvun kiihdyttämiseen. First Round toimii yksityisellä sektorilla täysin yrittäjävetoisesti.

First Round voi toimia yrityksen kanssa kehitystehtävissä sen elinkaaren eri vaiheissa. Kaikissa vaiheissa on omat erikoistarpeensa, mutta jokaisessa on tavoitteena saada liiketoiminta vietyä seuraavaan vaiheeseen. Erityisesti jatkuva liiketoiminnan kehittäminen, myynnin kehitys ja kansainvälistyminen ovat alueita, joissa First Roundin tiimin kokemuspohja ja verkostot sekä Suomessa että maailmalla antavat konkreettista hyötyä yrityksille. Lisäksi kokemus julkisesta rahoituksesta, sen hausta sekä kannattavasta käytöstä auttavat yrityksen kehitystä sen eri elinkaaren vaiheissa. First Round voi hoitaa myös yhtiöittämiseen liittyviä toimenpiteitä, kuten liiketoimintasuunnittelua, tiimin vahvistamista sekä kasvun ja kehittämisen tukea.

Katso First Roundin esittelyvideo TÄSTÄ.

FRsanapilvi1

Yrityskiihdyttämöön hakeminen sopii sinulle, jos olet kasvuvaiheessa oleva yrittäjä ja tavoitteenasi on kaupallistua sekä kansainvälistyä nopeasti. First Roundin tehtävänä on auttaa sinua löytämään oikeat kontaktit ja polut, joilla pääset saavuttamaan tavoitteesi. Meidän avulla mahdollisuutesi onnistua menestymään yrittäjänä moninkertaistuu.

piippukuva2

Sijaitsemme logistisesti ihanteellisella paikalla Riihimäen rautatieaseman kupeessa, Vanhan Voimalan tiloissa, helposti käytettävien kulkuyhteyksien päässä, ja palvelemme yrityksiä sekä Kanta-Hämeen alueella että laajemminkin.

Ota rohkeasti askel kohti asiantuntevaa tiimiä, jos sinulla on suunnitelmia ja ideoita saada yrityksesi nousuun!

Lue tarkempia kokemuksia First Round -palveluista klikkaamalla tästä.

Ota yhteyttä!

Löydät meidät Riihimäen Asemaa vastapäätä, katso kartta alta:

FR kartta